1800-luvun puoliväli toi Pariisiin suuren muutoksen. Kapeiden ja pimeiden kujien ajat olivat ohi. Poissa olivat kurjuus ja kurjuus, jotka leimasivat kaupunkikuvaa ja saivat hienon seurapiirin viipyilemään jaloissa salongeissaan. Bulevardit levenivät ja laajenivat. Paroni Hausmann muokkasi suurkaupungin kaupunkikuvaa niin tulevaisuuteen suuntautuvalla tavalla, että se ei ole juurikaan muuttunut tähän päivään mennessä. Uudet kadut houkuttelivat kulkemaan, eivätkä yhteiskunnan jäsenet viivytelleet kauaa. Muodikkaasti pukeutuneet ihmiset kulkivat iltapäivällä moderneilla kaduilla, näkivät ja tulivat nähdyksi. Kaduilla järjestettiin mahtipontisia esityksiä. Jean Béraud sekoittui maineikkaaseen seurueeseen. Viehättävänä herrasmiehenä Jeanin oli helppo sulautua sivistyneiden kulkijoiden joukkoon, ja hän kuvasi Pariisin arkea ja eleli tuotteliaimmalla luovalla kaudellaan. Béraud dokumentoi Belle Époquen aikakauden arkea kaupungin bulevardeilla.
Monet impressionistit lähtivät näinä aikoina kaupungista ja halusivat mieluummin rauhalliselle maaseudulle taideopintojaan varten. Béraud rakasti Champs-Elysées'n, Montmartren ja Seinen pitkien rantojen välistä vilskettä. Yhdessä Édouard Manet:n ja Edgar Degas:n kanssa he muodostivat taiteilijayhteisön, joka tarjosi toisilleen inspiraatiota ja virikkeitä. Béraud siirtyi näin pois itseään esittävien henkilöiden kuvaamisesta ja kuvasi arkisia kohtauksia. Lapset jättivät koulun kesken ja naiset taistelivat tuulta vastaan, ja kaikista nykyajan aiheista tuli tärkeitä. Voidakseen kuvata juuri näitä kohtauksia aidosti, taidemaalari perusti itselleen ateljeen taksiin. Hän piiloutui verhon taakse suojellakseen itseään uteliailta katseilta.Kangas etupenkillä ja maalauspaletti maalarin vieressä takapenkillä. Jean halusi vangita hahmonsa pahaa-aavistamattomana hetkenä, ilman poseerausta ja kikkailua. Menetelmä oli epätavallinen, mutta juuri näillä teoksilla Béraud saavutti suurimman maineensa ilman, että hänen olisi tarvinnut voittaa hänelle ominaista vaatimattomuutta ja ujoutta.
Belle Époque edustaa aikakautta, jolloin taide koki suuria muutoksia. Art Nouveau alkoi, ja teatterit ja metroasemat saivat modernit kasvot. Maailmannäyttely osoitti selvästi Pariisin aseman taiteen ja kulttuurin alalla. Koko Pariisi värähteli ilosta. Mielenkiintoista on, että Béraud oli päättänyt omistautua uskonnollisten aiheiden maalaamiselle. Béraud sävelsi uskonnollisia hahmoja nykyaikaisiin puitteisiin. Kiistanalaisia maalauksia ei nähty kritiikittä taidepiireissä, mutta ne toivat taiteilijalle odottamatonta suosiota yhteiskunnassa.
1800-luvun puoliväli toi Pariisiin suuren muutoksen. Kapeiden ja pimeiden kujien ajat olivat ohi. Poissa olivat kurjuus ja kurjuus, jotka leimasivat kaupunkikuvaa ja saivat hienon seurapiirin viipyilemään jaloissa salongeissaan. Bulevardit levenivät ja laajenivat. Paroni Hausmann muokkasi suurkaupungin kaupunkikuvaa niin tulevaisuuteen suuntautuvalla tavalla, että se ei ole juurikaan muuttunut tähän päivään mennessä. Uudet kadut houkuttelivat kulkemaan, eivätkä yhteiskunnan jäsenet viivytelleet kauaa. Muodikkaasti pukeutuneet ihmiset kulkivat iltapäivällä moderneilla kaduilla, näkivät ja tulivat nähdyksi. Kaduilla järjestettiin mahtipontisia esityksiä. Jean Béraud sekoittui maineikkaaseen seurueeseen. Viehättävänä herrasmiehenä Jeanin oli helppo sulautua sivistyneiden kulkijoiden joukkoon, ja hän kuvasi Pariisin arkea ja eleli tuotteliaimmalla luovalla kaudellaan. Béraud dokumentoi Belle Époquen aikakauden arkea kaupungin bulevardeilla.
Monet impressionistit lähtivät näinä aikoina kaupungista ja halusivat mieluummin rauhalliselle maaseudulle taideopintojaan varten. Béraud rakasti Champs-Elysées'n, Montmartren ja Seinen pitkien rantojen välistä vilskettä. Yhdessä Édouard Manet:n ja Edgar Degas:n kanssa he muodostivat taiteilijayhteisön, joka tarjosi toisilleen inspiraatiota ja virikkeitä. Béraud siirtyi näin pois itseään esittävien henkilöiden kuvaamisesta ja kuvasi arkisia kohtauksia. Lapset jättivät koulun kesken ja naiset taistelivat tuulta vastaan, ja kaikista nykyajan aiheista tuli tärkeitä. Voidakseen kuvata juuri näitä kohtauksia aidosti, taidemaalari perusti itselleen ateljeen taksiin. Hän piiloutui verhon taakse suojellakseen itseään uteliailta katseilta.Kangas etupenkillä ja maalauspaletti maalarin vieressä takapenkillä. Jean halusi vangita hahmonsa pahaa-aavistamattomana hetkenä, ilman poseerausta ja kikkailua. Menetelmä oli epätavallinen, mutta juuri näillä teoksilla Béraud saavutti suurimman maineensa ilman, että hänen olisi tarvinnut voittaa hänelle ominaista vaatimattomuutta ja ujoutta.
Belle Époque edustaa aikakautta, jolloin taide koki suuria muutoksia. Art Nouveau alkoi, ja teatterit ja metroasemat saivat modernit kasvot. Maailmannäyttely osoitti selvästi Pariisin aseman taiteen ja kulttuurin alalla. Koko Pariisi värähteli ilosta. Mielenkiintoista on, että Béraud oli päättänyt omistautua uskonnollisten aiheiden maalaamiselle. Béraud sävelsi uskonnollisia hahmoja nykyaikaisiin puitteisiin. Kiistanalaisia maalauksia ei nähty kritiikittä taidepiireissä, mutta ne toivat taiteilijalle odottamatonta suosiota yhteiskunnassa.
Sivu 1 / 3