Emanuel de Witten isä oli opettaja hollantilaisessa Alkmaarin kaupungissa. Hän antoi pojalleen oppitunteja ja olisi halunnut tämän seuraavan hänen jalanjälkiään. Nuori de Witte oli kuitenkin päättänyt ryhtyä taidemaalariksi, ja 19-vuotiaana hän liittyi Alkmaarin Pyhän Luukkaan killan jäseneksi. Kilta toimi lähes kaikissa Alankomaiden kaupungeissa. Paikalliset taidemaalarit, kuvanveistäjät ja käsityöläiset olivat killan jäseniä. Tämä oli ainoa tapa, jolla he pystyivät kouluttamaan oppipoikia, työllistämään oppipoikia ja tarjoamaan ja myymään taideteoksiaan yleisölle. Muutamaa vuotta myöhemmin taidemaalari muutti Delftiin, jossa hän opiskeli Evert van Aelst:n, hyvin kuuluisan hollantilaisen asetelmamaalarin, kanssa. Sen jälkeen hän asui Rotterdamissa ja Amsterdamissa, jossa hän avioitui Geerje Arentsin kanssa vuonna 1651 ja sai tyttären. Vain 4 vuotta myöhemmin vaimo kuoli ja de Witte meni uudelleen naimisiin. Hänen toinen vaimonsa Lysbeth van der Plas jäi vähän myöhemmin kiinni varkaudesta, ja hänet karkotettiin rangaistukseksi kaupungista. Sen jälkeen hän asui kunniattomasti kaupungin muurien ulkopuolella, missä hän kuoli neljä vuotta myöhemmin. Tapaus vahingoitti suuresti de Witten yhteiskunnallista asemaa ja aiheutti sen, että hän köyhtyi suurelta osin oikeusjuttujen vuoksi.
Hänen taiteelliset kykynsä eivät kuitenkaan heikentyneet, ja hän jatkoi maalaamista lannistumatta. Muotokuvien lisäksi Emanuel de Witte työskenteli paljon mytologisten, historiallisten ja uskonnollisten aiheiden parissa. Elämänsä jälkipuoliskolla hän työskenteli usein myös kirkoissa. Hänen maalauksensa erilaisten jumalanpalveluspaikkojen sisätiloista ovat hänen tunnetuimpia teoksiaan, kuten maalaus "Amsterdamin portugalilaisen synagogan sisätilat". Hän ei kuitenkaan aina maalannut todellisuuden vaan kauneudentajunsa mukaan. Hän antoi eri kirkkojen sisätilojen sulautua yhdeksi kuvaksi, maalasi siihen olemattomia kirkkovieraita tai jätti heidät pois. Myös hänen hyvin kuuluisa maalauksensa "Palazzo italialaisessa kaupungissa" on puhdas fantasiakuva. Hän maalasi hyvin harvoin maisemia, katuja ja aukioita.
Taiteilijana ja maalaustyyliltään de Witte teki suuren vaikutuksen, mutta ihmisenä hänen sanotaan olleen aikalaisten kertomusten mukaan melko hankala. Näin ollen hän olisi ollut melko suvaitsevainen, riitaisa ja pelimies. Ehkä kuitenkin kahden vaimon kuoleman aiheuttamat yksityiset huolet, syytökset ja oikeudenkäynnit sekä niihin liittyvät nöyryytykset jättivät häneen myös jälkensä. Taiteilija hirtti itsensä 75-vuotiaana Amsterdamin kanaalisillalta. Hänen ruumiinsa löydettiin vasta viikkoja myöhemmin.
Emanuel de Witten isä oli opettaja hollantilaisessa Alkmaarin kaupungissa. Hän antoi pojalleen oppitunteja ja olisi halunnut tämän seuraavan hänen jalanjälkiään. Nuori de Witte oli kuitenkin päättänyt ryhtyä taidemaalariksi, ja 19-vuotiaana hän liittyi Alkmaarin Pyhän Luukkaan killan jäseneksi. Kilta toimi lähes kaikissa Alankomaiden kaupungeissa. Paikalliset taidemaalarit, kuvanveistäjät ja käsityöläiset olivat killan jäseniä. Tämä oli ainoa tapa, jolla he pystyivät kouluttamaan oppipoikia, työllistämään oppipoikia ja tarjoamaan ja myymään taideteoksiaan yleisölle. Muutamaa vuotta myöhemmin taidemaalari muutti Delftiin, jossa hän opiskeli Evert van Aelst:n, hyvin kuuluisan hollantilaisen asetelmamaalarin, kanssa. Sen jälkeen hän asui Rotterdamissa ja Amsterdamissa, jossa hän avioitui Geerje Arentsin kanssa vuonna 1651 ja sai tyttären. Vain 4 vuotta myöhemmin vaimo kuoli ja de Witte meni uudelleen naimisiin. Hänen toinen vaimonsa Lysbeth van der Plas jäi vähän myöhemmin kiinni varkaudesta, ja hänet karkotettiin rangaistukseksi kaupungista. Sen jälkeen hän asui kunniattomasti kaupungin muurien ulkopuolella, missä hän kuoli neljä vuotta myöhemmin. Tapaus vahingoitti suuresti de Witten yhteiskunnallista asemaa ja aiheutti sen, että hän köyhtyi suurelta osin oikeusjuttujen vuoksi.
Hänen taiteelliset kykynsä eivät kuitenkaan heikentyneet, ja hän jatkoi maalaamista lannistumatta. Muotokuvien lisäksi Emanuel de Witte työskenteli paljon mytologisten, historiallisten ja uskonnollisten aiheiden parissa. Elämänsä jälkipuoliskolla hän työskenteli usein myös kirkoissa. Hänen maalauksensa erilaisten jumalanpalveluspaikkojen sisätiloista ovat hänen tunnetuimpia teoksiaan, kuten maalaus "Amsterdamin portugalilaisen synagogan sisätilat". Hän ei kuitenkaan aina maalannut todellisuuden vaan kauneudentajunsa mukaan. Hän antoi eri kirkkojen sisätilojen sulautua yhdeksi kuvaksi, maalasi siihen olemattomia kirkkovieraita tai jätti heidät pois. Myös hänen hyvin kuuluisa maalauksensa "Palazzo italialaisessa kaupungissa" on puhdas fantasiakuva. Hän maalasi hyvin harvoin maisemia, katuja ja aukioita.
Taiteilijana ja maalaustyyliltään de Witte teki suuren vaikutuksen, mutta ihmisenä hänen sanotaan olleen aikalaisten kertomusten mukaan melko hankala. Näin ollen hän olisi ollut melko suvaitsevainen, riitaisa ja pelimies. Ehkä kuitenkin kahden vaimon kuoleman aiheuttamat yksityiset huolet, syytökset ja oikeudenkäynnit sekä niihin liittyvät nöyryytykset jättivät häneen myös jälkensä. Taiteilija hirtti itsensä 75-vuotiaana Amsterdamin kanaalisillalta. Hänen ruumiinsa löydettiin vasta viikkoja myöhemmin.
Sivu 1 / 1