Kun aamunkoitto nousi Tynemouthin yllä Northumberlandissa 22. maaliskuuta 1885, saapui sinne brittiläisen taiteen tuleva titaani Ernest Procter. Keskellä kveekaritalouden ankaruutta Procter sai vaikutteita sekä tieteestä että taiteesta; hänen isänsä, tunnettu tiedemies ja professori, toimi inspiraationa yhteen hänen myöhemmistä muotokuvistaan. Koulunkäynnin jälkeen Yorkissa sijaitsevassa kveekari Bootham Schoolissa Procter jatkoi intohimoaan taiteeseen ja vuonna 1907 hän pääsi Forbesin maalauskouluun Newlynissa Cornwallissa. Täällä hän rakastui maalaukselliseen Cornwalliin ja oppilastoveriinsa Doris "Dod" Shaw'hun, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa ja taiteellinen kumppaninsa. Procter jatkoi taidekoulutustaan 1900-luvun alun vilkkaan taide-elämän keskellä Pariisissa, jossa hän uppoutui Atelier Colarossin ilmapiiriin ja opiskeli sekä impressionismia että jälki-impressionismia. Nämä Ranskan pääkaupungissa vietetyt elinvoimaiset vuodet eivät ainoastaan vaikuttaneet Procterin taiteelliseen tyyliin, vaan tutustuttivat hänet myös joihinkin taidehistorian suurimpiin mestareihin, kuten Pierre Auguste Renoir ja Paul Cézanne. Huolimatta ensimmäisen maailmansodan myllerryksestä, joka pakotti Procterin vetoamaan omantunnon syihin ja palvelemaan ystävien ambulanssiyksikössä, hän ei voinut paeta taiteellista kutsumustaan ja tuotti vaikuttavia teoksia, kuten Étaples, The Convoy Yard ja Nissen Huts, St Omer.
Sodan jälkeen Procter palasi Dodin kanssa Newlyniin, jossa he integroituvat paikalliseen taiteilijayhteisöön, ja Procterista tuli osa Newlynin taiteilijaseuraa. Yhdessä Harold Harvey:n kanssa hän perusti Harvey-Procter Schoolin, jossa he opettivat tulevia taiteilijasukupolvia maalaamaan asetelmia, hahmoja ja maisemia akvarellilla ja öljyllä. Procterin taiteellinen tuotanto ei kuitenkaan rajoittunut perinteiseen maalaustaiteeseen. Hän kehitti niin sanottuja diafenikoneja, maalatut ja lasitetut koristeet, joissa oli oma valonlähde, jotka laajensivat kuvataiteen rajoja ja joita oli esillä Leicesterin gallerioissa. Monista saavutuksistaan ja arvokkaasta panoksestaan brittiläiseen taidemaailmaan huolimatta Procterin elämä päättyi traagisesti ja äkillisesti, kun hän kuoli aivoverenvuotoon 21. lokakuuta 1935. Hänen perintönsä elää kuitenkin edelleen, ei ainoastaan hänen taiteensa tunteneiden ja rakastaneiden ihmisten muistoissa vaan myös hänen teoksistaan tehdyissä yksityiskohtaisissa taidegrafiikoissa, joita me jäljennämme suurella huolellisuudella. Näin juhlimme Ernest Procteria - emme ainoastaan poikkeuksellisena taiteilijana vaan myös intohimoisena kasvattajana ja inspiroivana hahmona, joka jätti merkittävän jäljen brittiläiseen taidemaisemaan.
Kun aamunkoitto nousi Tynemouthin yllä Northumberlandissa 22. maaliskuuta 1885, saapui sinne brittiläisen taiteen tuleva titaani Ernest Procter. Keskellä kveekaritalouden ankaruutta Procter sai vaikutteita sekä tieteestä että taiteesta; hänen isänsä, tunnettu tiedemies ja professori, toimi inspiraationa yhteen hänen myöhemmistä muotokuvistaan. Koulunkäynnin jälkeen Yorkissa sijaitsevassa kveekari Bootham Schoolissa Procter jatkoi intohimoaan taiteeseen ja vuonna 1907 hän pääsi Forbesin maalauskouluun Newlynissa Cornwallissa. Täällä hän rakastui maalaukselliseen Cornwalliin ja oppilastoveriinsa Doris "Dod" Shaw'hun, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa ja taiteellinen kumppaninsa. Procter jatkoi taidekoulutustaan 1900-luvun alun vilkkaan taide-elämän keskellä Pariisissa, jossa hän uppoutui Atelier Colarossin ilmapiiriin ja opiskeli sekä impressionismia että jälki-impressionismia. Nämä Ranskan pääkaupungissa vietetyt elinvoimaiset vuodet eivät ainoastaan vaikuttaneet Procterin taiteelliseen tyyliin, vaan tutustuttivat hänet myös joihinkin taidehistorian suurimpiin mestareihin, kuten Pierre Auguste Renoir ja Paul Cézanne. Huolimatta ensimmäisen maailmansodan myllerryksestä, joka pakotti Procterin vetoamaan omantunnon syihin ja palvelemaan ystävien ambulanssiyksikössä, hän ei voinut paeta taiteellista kutsumustaan ja tuotti vaikuttavia teoksia, kuten Étaples, The Convoy Yard ja Nissen Huts, St Omer.
Sodan jälkeen Procter palasi Dodin kanssa Newlyniin, jossa he integroituvat paikalliseen taiteilijayhteisöön, ja Procterista tuli osa Newlynin taiteilijaseuraa. Yhdessä Harold Harvey:n kanssa hän perusti Harvey-Procter Schoolin, jossa he opettivat tulevia taiteilijasukupolvia maalaamaan asetelmia, hahmoja ja maisemia akvarellilla ja öljyllä. Procterin taiteellinen tuotanto ei kuitenkaan rajoittunut perinteiseen maalaustaiteeseen. Hän kehitti niin sanottuja diafenikoneja, maalatut ja lasitetut koristeet, joissa oli oma valonlähde, jotka laajensivat kuvataiteen rajoja ja joita oli esillä Leicesterin gallerioissa. Monista saavutuksistaan ja arvokkaasta panoksestaan brittiläiseen taidemaailmaan huolimatta Procterin elämä päättyi traagisesti ja äkillisesti, kun hän kuoli aivoverenvuotoon 21. lokakuuta 1935. Hänen perintönsä elää kuitenkin edelleen, ei ainoastaan hänen taiteensa tunteneiden ja rakastaneiden ihmisten muistoissa vaan myös hänen teoksistaan tehdyissä yksityiskohtaisissa taidegrafiikoissa, joita me jäljennämme suurella huolellisuudella. Näin juhlimme Ernest Procteria - emme ainoastaan poikkeuksellisena taiteilijana vaan myös intohimoisena kasvattajana ja inspiroivana hahmona, joka jätti merkittävän jäljen brittiläiseen taidemaisemaan.
Sivu 1 / 1