Vuonna 1623 Haarlemissa syntynyt Guillam Dubois kuuluu barokkiajan hollantilaisiin maisemamaalareihin, joiden teoksia leimaa hienovarainen tasapaino luonnonhavainnon ja taiteellisen sommittelun välillä. Hollantilaisen maalaustaiteen kukoistuskaudella Dubois loi maalauksia, jotka paitsi vangitsivat paikallisten maisemien kauneuden myös toivat mestarillisesti esiin kunkin kohtauksen tunnelman ja valon. Dubois'n matkat, erityisesti dokumentoitu matka Saksaan vuonna 1652, laajensivat hänen näkökulmaansa ja vaikuttivat hänen teostensa motiiveihin ja tunnelmiin. Dubois oli Haarlemin Pyhän Luukkaan killan jäsen, mikä korostaa hänen yhteyksiään paikalliseen taidekenttään ja tarjoaa hänelle pääsyn merkittävien taiteilijakollegoiden verkostoon.

Dubois'n maalauksille on ominaista herkkä, lähes runollinen valon käyttö, joka vetää katsojan syvälle kuvattujen maisemien syvyyteen. Dubois suosi öljymaalausta puulle tai kankaalle, jossa hän käytti vivahteikkaita värisävyjä ja kasvillisuuden huolellista esittämistä. Sävellyksistä huokuu usein rauhallinen, lähes meditatiivinen tunnelma, jossa ihminen ja luonto elävät harmonisessa tasapainossa. Dubois'n teokset kuvastavat kaipuuta idylliin ja järjestykseen yhteiskunnallisen murroksen aikana. Vaikka Dubois'n elämä oli suhteellisen lyhyt - hän kuoli vuonna 1661 Haarlemissa - hän jätti jälkeensä merkittävän teoksen, jota arvostetaan museoissa ja kokoelmissa tänäkin päivänä. Hänen maisemiensa hiljainen voima tekee hänestä 1600-luvun hollantilaisen maalaustaiteen tärkeän edustajan.