Hermann Hendrichin ura taiteilijana ei ollut täysin suoraviivainen. Hän suoritti ensin litografian oppisopimuskoulutuksen, minkä jälkeen hän omistautui näyttelemiselle ja esiintyi näyttämöllä Düsseldorfissa ja Münsterissä. Maisemat kiehtoivat häntä, ja hän löysi tiensä maalaamisen pariin. Hän opiskeli taidetta Eugen Brachtin johdolla Berliinissä ja Josef Engleinin johdolla Münchenissä. Häntä rohkaisi se, että hän onnistui myymään kaikki teoksensa eräälle mesenaatille pienessä taidenäyttelyssä Amerikassa - jonne hänen lukuisat opintomatkansa olivat muun muassa vieneet hänet.
Hermann Hendrich sai inspiraatiota usein monumentaalisiin ja värikkäisiin maalauksiinsa monista lähteistä: Hän oli ihastunut Goethen Faustiin. Säveltäjä Richard Wagnerin musiikkidraamat vaikuttivat hänen taiteelliseen työhönsä. Hän käytti toistuvasti myös germaanisen mytologian ja saksalaisen saagamaailman aineksia ja motiiveja. Siksi ei ole yllättävää, että hänen maalaustensa otsikot ovat esimerkiksi "Freyan puutarha" tai "Parsifal". Vielä vähemmän yllättävää on, että hän perusti vuonna 1907 myös Werdandi-Bundin, joka sai nimensä pohjoismaisen kohtalonjumalatar Werdandin mukaan. Bundilla oli noin 500 jäsentä, joiden joukossa oli maineikkaita henkilöitä, kuten valtioteoreetikko Arthur Moeller van den Bruck tai Richard Wagnerin vävy Henry Thode. Yhdistyksen tavoitteena on "saksalaisuuden uudistaminen taiteen avulla". Hendrich tapasi Bundin kautta myös berliiniläisen arkkitehdin Paul Englerin. Engler kutsui hänet viettämään kesät suunnittelemassaan huvilassa Mittel-Schreiberhaun taiteilijakoloniassa Riesengebirgen vuoristossa. Vuonna 1903 sinne rakennettiin Englerin suunnitelmien mukaan toinen rakennus: Sagenhalle. Runsaasti mielikuvituksellisilla kaiverruksilla koristeltu puurakennus oli myös näyttelyrakennus. Hermann Hendrich loi sitä varten kuvasarjoja, joissa keskityttiin taruhahmo Rübezahliin, germaaniseen jumalaan Wotaniin ja pöydän ympärillä elävään sankariin ja Graalin maljaa etsivään Parzifaliin.
Legend Hall ei kuitenkaan ollut ensimmäinen eikä viimeinen Hendrichin suunnittelema "taiteen temppeli". Kaksi vuotta aiemmin hän oli jo koristellut Walpurgis-salin lähellä Thalea Harz-vuorilla sijaitsevalla Walpurgis-yön maalaussyklillä. Tätä seurasi vuonna 1913 Königswinterin Nibelungin sormusta käsittelevä maalaussarja Königswinterin Nibelungenhallea varten. Burg an der Wupperissa sijaitsevaan Saksan legendojen saliin hän suunnitteli muun muassa syklit "Pohjoismaiden esihistoria" ja "Kristilliset legendat". Sekä Sagenhalle että Halle Deutscher Sagenring tuhoutuivat vuonna 1945. Taidekeräilijä Paul Wassilyn Kielin huvilassa sijaitsevan Hendrich-salin maalauksista vain muutama säilyi hengissä toisessa maailmansodassa. Hendrich itse ei elänyt toista maailmansotaa. Hän kuoli 18. heinäkuuta 1931. Monet saksalaiset sanomalehdet uutisoivat tapauksesta. Taiteilija oli jäänyt junan alle junaradalla, joka kulki lähellä hänen kotinsa Schreiberhaun saagasalia, ja loukkaantui niin vakavasti, että kuoli onnettomuuspaikalla. Pian heräsi spekulaatioita Hendrichin kuolemasta. Nykyään epäillään, että taiteilija riisti itseltään hengen.
Hermann Hendrichin ura taiteilijana ei ollut täysin suoraviivainen. Hän suoritti ensin litografian oppisopimuskoulutuksen, minkä jälkeen hän omistautui näyttelemiselle ja esiintyi näyttämöllä Düsseldorfissa ja Münsterissä. Maisemat kiehtoivat häntä, ja hän löysi tiensä maalaamisen pariin. Hän opiskeli taidetta Eugen Brachtin johdolla Berliinissä ja Josef Engleinin johdolla Münchenissä. Häntä rohkaisi se, että hän onnistui myymään kaikki teoksensa eräälle mesenaatille pienessä taidenäyttelyssä Amerikassa - jonne hänen lukuisat opintomatkansa olivat muun muassa vieneet hänet.
Hermann Hendrich sai inspiraatiota usein monumentaalisiin ja värikkäisiin maalauksiinsa monista lähteistä: Hän oli ihastunut Goethen Faustiin. Säveltäjä Richard Wagnerin musiikkidraamat vaikuttivat hänen taiteelliseen työhönsä. Hän käytti toistuvasti myös germaanisen mytologian ja saksalaisen saagamaailman aineksia ja motiiveja. Siksi ei ole yllättävää, että hänen maalaustensa otsikot ovat esimerkiksi "Freyan puutarha" tai "Parsifal". Vielä vähemmän yllättävää on, että hän perusti vuonna 1907 myös Werdandi-Bundin, joka sai nimensä pohjoismaisen kohtalonjumalatar Werdandin mukaan. Bundilla oli noin 500 jäsentä, joiden joukossa oli maineikkaita henkilöitä, kuten valtioteoreetikko Arthur Moeller van den Bruck tai Richard Wagnerin vävy Henry Thode. Yhdistyksen tavoitteena on "saksalaisuuden uudistaminen taiteen avulla". Hendrich tapasi Bundin kautta myös berliiniläisen arkkitehdin Paul Englerin. Engler kutsui hänet viettämään kesät suunnittelemassaan huvilassa Mittel-Schreiberhaun taiteilijakoloniassa Riesengebirgen vuoristossa. Vuonna 1903 sinne rakennettiin Englerin suunnitelmien mukaan toinen rakennus: Sagenhalle. Runsaasti mielikuvituksellisilla kaiverruksilla koristeltu puurakennus oli myös näyttelyrakennus. Hermann Hendrich loi sitä varten kuvasarjoja, joissa keskityttiin taruhahmo Rübezahliin, germaaniseen jumalaan Wotaniin ja pöydän ympärillä elävään sankariin ja Graalin maljaa etsivään Parzifaliin.
Legend Hall ei kuitenkaan ollut ensimmäinen eikä viimeinen Hendrichin suunnittelema "taiteen temppeli". Kaksi vuotta aiemmin hän oli jo koristellut Walpurgis-salin lähellä Thalea Harz-vuorilla sijaitsevalla Walpurgis-yön maalaussyklillä. Tätä seurasi vuonna 1913 Königswinterin Nibelungin sormusta käsittelevä maalaussarja Königswinterin Nibelungenhallea varten. Burg an der Wupperissa sijaitsevaan Saksan legendojen saliin hän suunnitteli muun muassa syklit "Pohjoismaiden esihistoria" ja "Kristilliset legendat". Sekä Sagenhalle että Halle Deutscher Sagenring tuhoutuivat vuonna 1945. Taidekeräilijä Paul Wassilyn Kielin huvilassa sijaitsevan Hendrich-salin maalauksista vain muutama säilyi hengissä toisessa maailmansodassa. Hendrich itse ei elänyt toista maailmansotaa. Hän kuoli 18. heinäkuuta 1931. Monet saksalaiset sanomalehdet uutisoivat tapauksesta. Taiteilija oli jäänyt junan alle junaradalla, joka kulki lähellä hänen kotinsa Schreiberhaun saagasalia, ja loukkaantui niin vakavasti, että kuoli onnettomuuspaikalla. Pian heräsi spekulaatioita Hendrichin kuolemasta. Nykyään epäillään, että taiteilija riisti itseltään hengen.
Sivu 1 / 1