John Michael Wright oli yksi 1600-luvun englantilaisen yläluokan muotokuvataiteilijoiden tähdistä. Kaarle II, Thomas Hobbes ja muut aikansa merkkihenkilöt istuivat hänen luonaan. Hänen maalauksilleen on ominaista hillitty, elegantti realismi. Hienon värituntuman omaava Wright lavasti mallinsa erittäin selkeästi ja itsevarmasti. Barokin edustajana hänen maalauksissaan on myös ylellisiä verhoja ja viittauksia klassisiin aiheisiin. Wright onnistui kuitenkin säilyttämään motiiveissaan tietynlaisen luonnollisuuden ja autenttisuuden, jotka antavat maalauksille maagisen syvyyden.
Wrightin tarkkaa alkuperää ei ole tarkasti dokumentoitu; hän on joskus kuvaillut itseään skotlantilaiseksi ja joskus englantilaiseksi. Tämä näkyy myös hänen teostensa ja matkustusasiakirjojensa allekirjoituksissa. "Pictor Scotuksena" ja samalla "Pictor Anglusina" häntä pidettiin poikkeuksellisen kosmopoliittisena aikalaisena, mikä toi hänelle suurta sympatiaa korkeissa seurapiireissä. Itse asiassa hän vietti paljon aikaa eri puolilla Eurooppaa. Poikana hän muutti Skotlantiin selittämättömästä syystä. Siellä hän opiskeli jo ennestään arvostetun skotlantilaisen taidemaalarin George Jamesonin johdolla. Sen jälkeen hän muutti Roomaan, jossa hän loi vain 10 vuodessa maineensa merkittävänä taiteilijana ja taiteen tuntijana. Hän sai kunnian olla Academia di San Lucan jäsen ja seurusteli aikansa johtavien taiteilijoiden kanssa. Näiden suhteiden ansiosta hän pystyi keräämään taidekokoelman. Niiden joukossa oli Michelangelon, Rafaelin ja Tizianin teoksia.
Roomassa vietetyn ajan jälkeen Wright matkusti Brysseliin, jossa Itävallan arkkiherttua ja Espanjan Alankomaiden kuvernööri Leopold Wilhelm tutustui sympaattiseen mieheen ja hänen kykyihinsä. Arkkiherttua palkkasi Wrightin asiantuntijaksi antiikkikokoelmaansa. Hänen oli määrä ostaa taideteoksia Englannista hänen puolestaan ja laajentaa hänen huomattavaa kokoelmaansa. Poliittinen kehitys ei kuitenkaan johtanut siihen, että tämä työpaikka kesti kauan. Wright, joka asui nyt vakituisesti Lontoossa, onnistui saamaan työpaikan hovimaalarina uskonnollisesta vakaumuksestaan huolimatta. Se, että hän roomalaiskatolisena kristittynä sai maalata muotokuvan protestantti Oliver Cromwellin tyttärestä Elizabeth Claypolesta, ei ollut tuohon aikaan itsestäänselvyys. Palvelija Nathaniel Waterhouse jopa tuomitsi tämän seikan Wrightin "tarkoituksellisen ja häpeämättömän perseennuoleskelun" tuloksena.
Restauraation ja Stuartsin palauttamisen jälkeen Wrightilla oli paremmat kortit pelattavaksi uskontokuntansa suhteen. Hän kuvasi kuninkaan täydellisissä vaatteissa poseeraamassa valtaistuimella kuninkaallisten kunniamerkkien kanssa. Mutta Kaarle II, joka ilmeisesti rakasti mahtipontisuutta, piti enemmän Wrightin kollegasta Peter Lelystä. Vaikka kuningas myönsi Wrightille oikeuden lisätä teoksiinsa tittelin "Pictor Regis", hän myönsi himoitun kuninkaallisen hovimaalarin viran Lelylle. Tanskalaisen maalaustyyli oli näyttävämpi, pehmeämpi ja suloisempi kuin Wrightin. Hän vastasi siis ajan makua. Näin hän vastasi ajan makuun. Wrightin maalaukselliset ominaisuudet eivät kuitenkaan ole missään nimessä huonommat kuin Lelyn. Nykyään häntä pidetään yhtenä aikansa uraauurtavista brittiläisistä taidemaalareista hänelle ominaisen realisminsa vuoksi.
John Michael Wright oli yksi 1600-luvun englantilaisen yläluokan muotokuvataiteilijoiden tähdistä. Kaarle II, Thomas Hobbes ja muut aikansa merkkihenkilöt istuivat hänen luonaan. Hänen maalauksilleen on ominaista hillitty, elegantti realismi. Hienon värituntuman omaava Wright lavasti mallinsa erittäin selkeästi ja itsevarmasti. Barokin edustajana hänen maalauksissaan on myös ylellisiä verhoja ja viittauksia klassisiin aiheisiin. Wright onnistui kuitenkin säilyttämään motiiveissaan tietynlaisen luonnollisuuden ja autenttisuuden, jotka antavat maalauksille maagisen syvyyden.
Wrightin tarkkaa alkuperää ei ole tarkasti dokumentoitu; hän on joskus kuvaillut itseään skotlantilaiseksi ja joskus englantilaiseksi. Tämä näkyy myös hänen teostensa ja matkustusasiakirjojensa allekirjoituksissa. "Pictor Scotuksena" ja samalla "Pictor Anglusina" häntä pidettiin poikkeuksellisen kosmopoliittisena aikalaisena, mikä toi hänelle suurta sympatiaa korkeissa seurapiireissä. Itse asiassa hän vietti paljon aikaa eri puolilla Eurooppaa. Poikana hän muutti Skotlantiin selittämättömästä syystä. Siellä hän opiskeli jo ennestään arvostetun skotlantilaisen taidemaalarin George Jamesonin johdolla. Sen jälkeen hän muutti Roomaan, jossa hän loi vain 10 vuodessa maineensa merkittävänä taiteilijana ja taiteen tuntijana. Hän sai kunnian olla Academia di San Lucan jäsen ja seurusteli aikansa johtavien taiteilijoiden kanssa. Näiden suhteiden ansiosta hän pystyi keräämään taidekokoelman. Niiden joukossa oli Michelangelon, Rafaelin ja Tizianin teoksia.
Roomassa vietetyn ajan jälkeen Wright matkusti Brysseliin, jossa Itävallan arkkiherttua ja Espanjan Alankomaiden kuvernööri Leopold Wilhelm tutustui sympaattiseen mieheen ja hänen kykyihinsä. Arkkiherttua palkkasi Wrightin asiantuntijaksi antiikkikokoelmaansa. Hänen oli määrä ostaa taideteoksia Englannista hänen puolestaan ja laajentaa hänen huomattavaa kokoelmaansa. Poliittinen kehitys ei kuitenkaan johtanut siihen, että tämä työpaikka kesti kauan. Wright, joka asui nyt vakituisesti Lontoossa, onnistui saamaan työpaikan hovimaalarina uskonnollisesta vakaumuksestaan huolimatta. Se, että hän roomalaiskatolisena kristittynä sai maalata muotokuvan protestantti Oliver Cromwellin tyttärestä Elizabeth Claypolesta, ei ollut tuohon aikaan itsestäänselvyys. Palvelija Nathaniel Waterhouse jopa tuomitsi tämän seikan Wrightin "tarkoituksellisen ja häpeämättömän perseennuoleskelun" tuloksena.
Restauraation ja Stuartsin palauttamisen jälkeen Wrightilla oli paremmat kortit pelattavaksi uskontokuntansa suhteen. Hän kuvasi kuninkaan täydellisissä vaatteissa poseeraamassa valtaistuimella kuninkaallisten kunniamerkkien kanssa. Mutta Kaarle II, joka ilmeisesti rakasti mahtipontisuutta, piti enemmän Wrightin kollegasta Peter Lelystä. Vaikka kuningas myönsi Wrightille oikeuden lisätä teoksiinsa tittelin "Pictor Regis", hän myönsi himoitun kuninkaallisen hovimaalarin viran Lelylle. Tanskalaisen maalaustyyli oli näyttävämpi, pehmeämpi ja suloisempi kuin Wrightin. Hän vastasi siis ajan makua. Näin hän vastasi ajan makuun. Wrightin maalaukselliset ominaisuudet eivät kuitenkaan ole missään nimessä huonommat kuin Lelyn. Nykyään häntä pidetään yhtenä aikansa uraauurtavista brittiläisistä taidemaalareista hänelle ominaisen realisminsa vuoksi.
Sivu 1 / 1