Nicolas Lancret (1690 - 1743) oli entisen opiskelutoverinsa ja ystävänsä Jean-Antoine Watteau:n ohella yksi Ranskan rokokoon merkittävimmistä maalareista. Lancret ihaili Watteautauta niin paljon, että hän jätti ensimmäisen mestarinsa Pierre d'Ulinin vuonna 1712 noin neljän vuoden oppisopimuskoulutuksen jälkeen ja siirtyi Watteaun opettajan Claude Gillot:n palvelukseen. Gillot, yksi rokokoon perustajista, vaikutti suuresti nuoren Lancret'n myöhempiin töihin. Toinen tärkeä rooli oli kuusi vuotta vanhemmalla Watteaulla. Maalareita yhdisti hyvin läheinen ystävyys. Tämä side kuitenkin katkesi, kun Lancret esitteli kaksi teostaan Exposition de la Jeunesse -näyttelyssä Place Dauphine -aukiolla. Maalaukset saivat hyvän vastaanoton, ja ne loivat perustan hänen myöhemmälle maineelleen. Mutta koska ne näyttivät hämmentävän samankaltaisilta kuin Watteaun tyyli, monet onnittelivat virheellisesti häntä Lancretin sijaan.
Lancret joutui myös myöhemmin usein kohtaamaan vertailun Watteauhun. Monissa teoksissaan hän nimittäin käsitteli Watteaun tavoin rokokoolle tyypillistä Fêtes Galantes -tapahtumien lajia. Keskeisenä teemana olivat usein juhlallisuudet, kuten tanssiaiset, kylähäät tai markkinat. Lancret sai paljon tunnustusta tässä tyylilajissa, ja hänet hyväksyttiin Ranskan akatemiaan vuonna 1718. Watteaun elinaikana hän ei kuitenkaan koskaan onnistunut ylittämään häntä niin sanotussa "Watteau-genressä". Vasta Watteaun kuoleman jälkeen vuonna 1721 Lancret nousi yhdessä Jean-Baptiste Pater:n kanssa yhdeksi johtavista mestareista. Tämä näkyy hänen nimityksessään Akatemian neuvonantajaksi vuonna 1735. Fredrik Suuren kerrotaan olleen suuri Lancretin työn ihailija.
Lancretin lukuisia maalauksia on nykyään esillä eri museoissa ympäri maailmaa. Niistä suurinta suosiota nauttivat hänen työnsä viimeisten vuosien teokset, kuten "Talvi" tai "Mademoiselle Camargo tansseissa". Monet pitävät yhtä hänen viimeisistä teoksistaan, "Perhe puutarhassa kahvilla" (1742), mestariteoksena. Lancret itse pysyi suurimman osan elämästään naimattomana ja meni naimisiin kirjailija Boursault'n 18-vuotiaan tyttärentyttären kanssa vasta vuonna 1741. Avioliiton ei sanota olleen niinkään rakkaudesta kuin nuoren tytön ja hänen kuolevan äitinsä auttamiseksi ulos ahdingosta. Lancret kuoli keuhkokuumeeseen vain noin kaksi vuotta myöhemmin.
Nicolas Lancret (1690 - 1743) oli entisen opiskelutoverinsa ja ystävänsä Jean-Antoine Watteau:n ohella yksi Ranskan rokokoon merkittävimmistä maalareista. Lancret ihaili Watteautauta niin paljon, että hän jätti ensimmäisen mestarinsa Pierre d'Ulinin vuonna 1712 noin neljän vuoden oppisopimuskoulutuksen jälkeen ja siirtyi Watteaun opettajan Claude Gillot:n palvelukseen. Gillot, yksi rokokoon perustajista, vaikutti suuresti nuoren Lancret'n myöhempiin töihin. Toinen tärkeä rooli oli kuusi vuotta vanhemmalla Watteaulla. Maalareita yhdisti hyvin läheinen ystävyys. Tämä side kuitenkin katkesi, kun Lancret esitteli kaksi teostaan Exposition de la Jeunesse -näyttelyssä Place Dauphine -aukiolla. Maalaukset saivat hyvän vastaanoton, ja ne loivat perustan hänen myöhemmälle maineelleen. Mutta koska ne näyttivät hämmentävän samankaltaisilta kuin Watteaun tyyli, monet onnittelivat virheellisesti häntä Lancretin sijaan.
Lancret joutui myös myöhemmin usein kohtaamaan vertailun Watteauhun. Monissa teoksissaan hän nimittäin käsitteli Watteaun tavoin rokokoolle tyypillistä Fêtes Galantes -tapahtumien lajia. Keskeisenä teemana olivat usein juhlallisuudet, kuten tanssiaiset, kylähäät tai markkinat. Lancret sai paljon tunnustusta tässä tyylilajissa, ja hänet hyväksyttiin Ranskan akatemiaan vuonna 1718. Watteaun elinaikana hän ei kuitenkaan koskaan onnistunut ylittämään häntä niin sanotussa "Watteau-genressä". Vasta Watteaun kuoleman jälkeen vuonna 1721 Lancret nousi yhdessä Jean-Baptiste Pater:n kanssa yhdeksi johtavista mestareista. Tämä näkyy hänen nimityksessään Akatemian neuvonantajaksi vuonna 1735. Fredrik Suuren kerrotaan olleen suuri Lancretin työn ihailija.
Lancretin lukuisia maalauksia on nykyään esillä eri museoissa ympäri maailmaa. Niistä suurinta suosiota nauttivat hänen työnsä viimeisten vuosien teokset, kuten "Talvi" tai "Mademoiselle Camargo tansseissa". Monet pitävät yhtä hänen viimeisistä teoksistaan, "Perhe puutarhassa kahvilla" (1742), mestariteoksena. Lancret itse pysyi suurimman osan elämästään naimattomana ja meni naimisiin kirjailija Boursault'n 18-vuotiaan tyttärentyttären kanssa vasta vuonna 1741. Avioliiton ei sanota olleen niinkään rakkaudesta kuin nuoren tytön ja hänen kuolevan äitinsä auttamiseksi ulos ahdingosta. Lancret kuoli keuhkokuumeeseen vain noin kaksi vuotta myöhemmin.
Sivu 1 / 2