Pedro Figaria verrataan usein muihin latinalaisamerikkalaisiin taiteilijoihin, kuten Diego Riveraan ja Tarsila do Amaraliin, sillä yhdessä heidän kanssaan hän on tehnyt merkittäviä palveluksia Latinalaisen Amerikan modernin taiteen uuden itseluottamuksen puolesta. Se ei ollut pitkään aikaan kyennyt irrottautumaan eurooppalaisesta perinteestä.
Jo ennen maalaustaiteen opintojaan Figari teki luonnoksia akvarelleilla ja öljyillä, mutta hän löysi tiensä takaisin naivistiseen tyyliin vasta kiertotien kautta vahvasti italialaisen ja akateemisen vaiheen kautta. Figari opiskeli aluksi oikeustiedettä ja ryhtyi rikos- ja siviilipuolustusasianajajaksi koulutettuna ajamaan aktiivisesti köyhien asiaa. Maalauksillaan hän halusi saada maanmiehensä rakastamaan juuri niitä asioita kotimaassaan, jotka kuuluivat heille täysin, vaikka heillä ei olisi suurta taloudellista varallisuutta. Hänen maalauksissaan on siksi useimmiten perinteisiä uruguaylaisen elämän kuvauksia, kuten bocia-rautatie, pampas tai paikalliset kansantanssijat, jotka esittävät candombea.
Figari asui nuorena miehenä lähes kymmenen vuotta Ranskassa, asettui sitten Buenos Airesiin, tuli Uruguayn parlamentin jäseneksi ja Lontoossa ulkoministeriksi ja palasi Montevideoon vasta vähän ennen kuolemaansa. Figari maalasi kotimaansa kuvat aina muistinvaraisesti. Hänen teoksensa eivät siis ole niinkään dokumentteja kuin rekonstruktioita gauchojen elämästä ja maasta. Haluamatta toistaa kohtauksen historiallista tarkkuutta Pedro Figari onnistui ennen kaikkea kuvaamaan koetun hetken emotionaalista energiaa.
Pedro Figaria verrataan usein muihin latinalaisamerikkalaisiin taiteilijoihin, kuten Diego Riveraan ja Tarsila do Amaraliin, sillä yhdessä heidän kanssaan hän on tehnyt merkittäviä palveluksia Latinalaisen Amerikan modernin taiteen uuden itseluottamuksen puolesta. Se ei ollut pitkään aikaan kyennyt irrottautumaan eurooppalaisesta perinteestä.
Jo ennen maalaustaiteen opintojaan Figari teki luonnoksia akvarelleilla ja öljyillä, mutta hän löysi tiensä takaisin naivistiseen tyyliin vasta kiertotien kautta vahvasti italialaisen ja akateemisen vaiheen kautta. Figari opiskeli aluksi oikeustiedettä ja ryhtyi rikos- ja siviilipuolustusasianajajaksi koulutettuna ajamaan aktiivisesti köyhien asiaa. Maalauksillaan hän halusi saada maanmiehensä rakastamaan juuri niitä asioita kotimaassaan, jotka kuuluivat heille täysin, vaikka heillä ei olisi suurta taloudellista varallisuutta. Hänen maalauksissaan on siksi useimmiten perinteisiä uruguaylaisen elämän kuvauksia, kuten bocia-rautatie, pampas tai paikalliset kansantanssijat, jotka esittävät candombea.
Figari asui nuorena miehenä lähes kymmenen vuotta Ranskassa, asettui sitten Buenos Airesiin, tuli Uruguayn parlamentin jäseneksi ja Lontoossa ulkoministeriksi ja palasi Montevideoon vasta vähän ennen kuolemaansa. Figari maalasi kotimaansa kuvat aina muistinvaraisesti. Hänen teoksensa eivät siis ole niinkään dokumentteja kuin rekonstruktioita gauchojen elämästä ja maasta. Haluamatta toistaa kohtauksen historiallista tarkkuutta Pedro Figari onnistui ennen kaikkea kuvaamaan koetun hetken emotionaalista energiaa.
Sivu 1 / 1