Lontoossa 1800-luvun alussa syntynyt Richard Redgrave tunsi jo nuorena halua ryhtyä taiteilijaksi. Tuohon aikaan hän työskenteli isänsä piikkilanka-aitatehtaalla, jossa hän alkoi tuntea myötätuntoa työväenluokan köyhiä ja sorrettuja kohtaan. Redgrave pystyi toteuttamaan taiteellisen unelmansa vasta 22-vuotiaana, kun hänet otettiin Lontoon arvostettuun Royal Academy of Artsiin.
Uransa alussa hän maalasi lähinnä anekdootteja englantilaisesta kirjallisuudesta, mutta myöhempinä vuosina hän kiinnostui yhä enemmän sosiaalisesti huono-osaisten luokkien nykyelämän motiiveista. Hänen tavoitteenaan oli kiinnittää maalauksen avulla huomiota yhteiskunnan heikoimpien jäsenten haasteisiin ja kärsimyksiin. Hänen suosituimpiin aiheisiinsa kuuluivatkin köyhien, työssäkäyvien naisten muotokuvat, kuten maalaus "Ompelijatar", joka tarjoaa katsauksen nuoren ompelijattaren elämän todellisuuteen. Tätä ja muita Redgraven teoksia esiteltiin Royal Academyssa, British Institutionissa ja Society of British Artistsissa, mikä toi Redgravea tunnetummaksi taidemaalarina. Taiteilijauransa loppuvaiheessa Redgrave kuitenkin hylkäsi genremaalauksen ja kääntyi maisemamaalauksen aiheiden puoleen. Näin hänen tunnelmalliset maisemakuvansa liittyivät tyylillisesti esiraffaelilaisten ja romantiikan edustajien maalaustaiteeseen. Richard Redgrave ei toiminut ainoastaan taidemaalarina, vaan myös taiteen ja käsityön alalla. Hänen ideoidensa ja muotojensa rikkaudesta kertovat hänen luovan suunnitteluvaiheensa aikana luodut maljakot, kannut ja muut arkiset esineet, jotka ovat yhä olemassa. Hallinnollisen lahjakkuutensa ansiosta hänelle annettiin myös hallituksen muotoilukoulun johtaminen, jossa hän toimi myös luennoitsijana. Siellä hänestä tuli yksi Englannin tunnetuimmista taidekasvatuksen uudistajista. Redgrave järjesti myös englantilaisen taideosaston osallistumisen Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1855 ja Lontoon maailmannäyttelyyn vuonna 1866, ja siellä saavuttamansa maine tasoitti tietä kuningatar Victorian taidekokoelman johtajaksi. Hän kuitenkin luopui tästä virasta muutaman vuoden kuluttua, kun hän kirjoitti yhdessä veljensä Samuel Redgraven kanssa taidehistoriallisen teoksen "A Century of British Painters". Sisarukset tunsivat monet kirjassa kuvatuista taiteilijapersoonista henkilökohtaisesti, mikä tekee kirjasta merkittävän lähteen 1700- ja 1800-luvun englantilaisten taiteilijoiden tutkimukselle.
Elämänsä loppupuolella Redgrave menetti yhä enemmän näkökykyään ja kuoli vuonna 1888 vanhuuteen. Aikalaisten mielestä hän oli kuitenkin edelleen monilahjakas taiteilija, joka teki suuren palveluksen valtiolleen.
Lontoossa 1800-luvun alussa syntynyt Richard Redgrave tunsi jo nuorena halua ryhtyä taiteilijaksi. Tuohon aikaan hän työskenteli isänsä piikkilanka-aitatehtaalla, jossa hän alkoi tuntea myötätuntoa työväenluokan köyhiä ja sorrettuja kohtaan. Redgrave pystyi toteuttamaan taiteellisen unelmansa vasta 22-vuotiaana, kun hänet otettiin Lontoon arvostettuun Royal Academy of Artsiin.
Uransa alussa hän maalasi lähinnä anekdootteja englantilaisesta kirjallisuudesta, mutta myöhempinä vuosina hän kiinnostui yhä enemmän sosiaalisesti huono-osaisten luokkien nykyelämän motiiveista. Hänen tavoitteenaan oli kiinnittää maalauksen avulla huomiota yhteiskunnan heikoimpien jäsenten haasteisiin ja kärsimyksiin. Hänen suosituimpiin aiheisiinsa kuuluivatkin köyhien, työssäkäyvien naisten muotokuvat, kuten maalaus "Ompelijatar", joka tarjoaa katsauksen nuoren ompelijattaren elämän todellisuuteen. Tätä ja muita Redgraven teoksia esiteltiin Royal Academyssa, British Institutionissa ja Society of British Artistsissa, mikä toi Redgravea tunnetummaksi taidemaalarina. Taiteilijauransa loppuvaiheessa Redgrave kuitenkin hylkäsi genremaalauksen ja kääntyi maisemamaalauksen aiheiden puoleen. Näin hänen tunnelmalliset maisemakuvansa liittyivät tyylillisesti esiraffaelilaisten ja romantiikan edustajien maalaustaiteeseen. Richard Redgrave ei toiminut ainoastaan taidemaalarina, vaan myös taiteen ja käsityön alalla. Hänen ideoidensa ja muotojensa rikkaudesta kertovat hänen luovan suunnitteluvaiheensa aikana luodut maljakot, kannut ja muut arkiset esineet, jotka ovat yhä olemassa. Hallinnollisen lahjakkuutensa ansiosta hänelle annettiin myös hallituksen muotoilukoulun johtaminen, jossa hän toimi myös luennoitsijana. Siellä hänestä tuli yksi Englannin tunnetuimmista taidekasvatuksen uudistajista. Redgrave järjesti myös englantilaisen taideosaston osallistumisen Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1855 ja Lontoon maailmannäyttelyyn vuonna 1866, ja siellä saavuttamansa maine tasoitti tietä kuningatar Victorian taidekokoelman johtajaksi. Hän kuitenkin luopui tästä virasta muutaman vuoden kuluttua, kun hän kirjoitti yhdessä veljensä Samuel Redgraven kanssa taidehistoriallisen teoksen "A Century of British Painters". Sisarukset tunsivat monet kirjassa kuvatuista taiteilijapersoonista henkilökohtaisesti, mikä tekee kirjasta merkittävän lähteen 1700- ja 1800-luvun englantilaisten taiteilijoiden tutkimukselle.
Elämänsä loppupuolella Redgrave menetti yhä enemmän näkökykyään ja kuoli vuonna 1888 vanhuuteen. Aikalaisten mielestä hän oli kuitenkin edelleen monilahjakas taiteilija, joka teki suuren palveluksen valtiolleen.
Sivu 1 / 1