Venäläinen taidemaalari Vasili Gigorevich Perov (toinen kirjoitusasu: Vasili Grigorievich Perov) omistautui teoksissaan mieluiten maaseutukohtauksille, lapsille ja yksinkertaisille ihmisille. Hänen maalauksistaan huokuu valtava eloisuus, hahmot näyttävät liikkuvan katsojan silmien edessä. Jotkut kohtaukset ovat iloisia, mutta useimmat ovat synkkiä ja masentavia. Perovin maalaukset kertovat yksityiskohtaisesti aikansa Venäjän yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Hän hahmotteli tunteikkaita välähdyksiä äärimmäisestä köyhyydestä ja lapsityövoiman ahdistelusta, joka oli tuolloin yleistä. Perov koki omakohtaisesti, mitä syrjäytyminen tarkoitti. Koska hän oli aatelisen syyttäjän avioton poika, hän ei saanut kantaa isänsä nimeä, vaikka hänen vanhempansa avioituivat myöhemmin. Sen sijaan hänet nimettiin kummisetänsä mukaan. Nimi Perov tulee venäjän kynä-sanasta, ja se on hänen kalligrafiaopettajansa antama lempinimi, jonka hän säilytti taiteilijanimenä koko elämänsä ajan.
Perov on yksi sukupolvensa akateemisista taidemaalareista. Vaikka hän oli vain väliaikaisesti kirjoilla Alexander Stupinsin taidekoulussa Arsamassa, hän opiskeli myöhemmin Moskovassa korkeammassa maalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin koulussa. Jo tuolloin hän sai lukuisia palkintoja maalauksistaan. Perov tuli tunnetuksi arkielämää kuvaavista kohtauksistaan, joista osa on syntynyt ulkomailla Saksassa vietetyn apurahan aikana. Pariisin-matkallaan hän maalasi katumuusikoita, kauppiaita ja tavallisia ihmisiä. Runsaasta inspiraatiosta huolimatta Perov ei tuntenut oloaan kotoisaksi Ranskan pääkaupungissa. Pariisin asukkaiden vaikeudet olivat suuret, sillä heiltä puuttuivat kaikkein perustarpeet. Myös rappeutuneet tavat ja moraalin puute saivat hänet otteeseensa. Kahden vuoden jälkeen hän kirjoitti akatemialle ja pyysi lupaa palata kotiin etuajassa. Hän perusteli pyyntöään sanomalla, ettei hän ollut pystynyt luomaan edes yhtä maalausta, joka olisi tyydyttänyt häntä. Diplomaattisesti hän selitti tämän Pariisin mentaliteetin ja tapojen puutteellisella tuntemuksella, minkä vuoksi hän halusi vastedes keskittyä jälleen kotimaansa Venäjän kaupunki- ja maaseutuelämään, kuten hän sitten tekikin. Arkisten kohtausten lisäksi hän omistautuu seuraavina vuosina yhä enemmän muotokuvamaalaukselle sekä uskonnollisille ja raamatullisille motiiveille.
Palattuaan Moskovaan Perov nostettiin tutkijan asemaan ja pian sen jälkeen hänet nimitettiin professoriksi. Andrei Petrovitch Rjabuschkin pidetään hänen kuuluisimpana oppilaanaan. Perov oli yhdessä Grigori Grigorjevitš Mjassojedovin,Ivan Nikolayevich Kramskoi ja Nikolai Nikolaevich Ge:n kanssa yksi niin sanotun Peredvizhnikin perustajista, taiteellisen yhdistyksen, joka oli syntynyt vastauksena realistien ja avantgarden edustajien väliseen vastakkainasetteluun ja joka järjesti lukuisia kiertonäyttelyitä vuoteen 1923 asti. Ryhmän tavoitteena oli tuomita Venäjän absolutistinen hallinto kuvaamalla väestön todellista elämää. Perov kuoli tuberkuloosiin Moskovassa vuonna 1882 vain 49-vuotiaana.
Venäläinen taidemaalari Vasili Gigorevich Perov (toinen kirjoitusasu: Vasili Grigorievich Perov) omistautui teoksissaan mieluiten maaseutukohtauksille, lapsille ja yksinkertaisille ihmisille. Hänen maalauksistaan huokuu valtava eloisuus, hahmot näyttävät liikkuvan katsojan silmien edessä. Jotkut kohtaukset ovat iloisia, mutta useimmat ovat synkkiä ja masentavia. Perovin maalaukset kertovat yksityiskohtaisesti aikansa Venäjän yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Hän hahmotteli tunteikkaita välähdyksiä äärimmäisestä köyhyydestä ja lapsityövoiman ahdistelusta, joka oli tuolloin yleistä. Perov koki omakohtaisesti, mitä syrjäytyminen tarkoitti. Koska hän oli aatelisen syyttäjän avioton poika, hän ei saanut kantaa isänsä nimeä, vaikka hänen vanhempansa avioituivat myöhemmin. Sen sijaan hänet nimettiin kummisetänsä mukaan. Nimi Perov tulee venäjän kynä-sanasta, ja se on hänen kalligrafiaopettajansa antama lempinimi, jonka hän säilytti taiteilijanimenä koko elämänsä ajan.
Perov on yksi sukupolvensa akateemisista taidemaalareista. Vaikka hän oli vain väliaikaisesti kirjoilla Alexander Stupinsin taidekoulussa Arsamassa, hän opiskeli myöhemmin Moskovassa korkeammassa maalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin koulussa. Jo tuolloin hän sai lukuisia palkintoja maalauksistaan. Perov tuli tunnetuksi arkielämää kuvaavista kohtauksistaan, joista osa on syntynyt ulkomailla Saksassa vietetyn apurahan aikana. Pariisin-matkallaan hän maalasi katumuusikoita, kauppiaita ja tavallisia ihmisiä. Runsaasta inspiraatiosta huolimatta Perov ei tuntenut oloaan kotoisaksi Ranskan pääkaupungissa. Pariisin asukkaiden vaikeudet olivat suuret, sillä heiltä puuttuivat kaikkein perustarpeet. Myös rappeutuneet tavat ja moraalin puute saivat hänet otteeseensa. Kahden vuoden jälkeen hän kirjoitti akatemialle ja pyysi lupaa palata kotiin etuajassa. Hän perusteli pyyntöään sanomalla, ettei hän ollut pystynyt luomaan edes yhtä maalausta, joka olisi tyydyttänyt häntä. Diplomaattisesti hän selitti tämän Pariisin mentaliteetin ja tapojen puutteellisella tuntemuksella, minkä vuoksi hän halusi vastedes keskittyä jälleen kotimaansa Venäjän kaupunki- ja maaseutuelämään, kuten hän sitten tekikin. Arkisten kohtausten lisäksi hän omistautuu seuraavina vuosina yhä enemmän muotokuvamaalaukselle sekä uskonnollisille ja raamatullisille motiiveille.
Palattuaan Moskovaan Perov nostettiin tutkijan asemaan ja pian sen jälkeen hänet nimitettiin professoriksi. Andrei Petrovitch Rjabuschkin pidetään hänen kuuluisimpana oppilaanaan. Perov oli yhdessä Grigori Grigorjevitš Mjassojedovin,Ivan Nikolayevich Kramskoi ja Nikolai Nikolaevich Ge:n kanssa yksi niin sanotun Peredvizhnikin perustajista, taiteellisen yhdistyksen, joka oli syntynyt vastauksena realistien ja avantgarden edustajien väliseen vastakkainasetteluun ja joka järjesti lukuisia kiertonäyttelyitä vuoteen 1923 asti. Ryhmän tavoitteena oli tuomita Venäjän absolutistinen hallinto kuvaamalla väestön todellista elämää. Perov kuoli tuberkuloosiin Moskovassa vuonna 1882 vain 49-vuotiaana.
Sivu 1 / 1