Victor Vignonia pidetään nykyään yhtenä ranskalaisen impressionismin hillityistä mutta pysyvistä äänistä, jonka töille on ominaista hienovarainen herkkyys valolle ja tunnelmalle. Hänen maisemissaan, jotka usein kuvaavat Île-de-Francen kukkuloita ja metsiä, on hiljaista runoutta, joka vetää katsojan mietiskelevän rauhalliseen maailmaan. Vignon vältti dramaattisia tehosteita ja suosi sen sijaan hillittyä palettia, joka säilytti maiseman luonnollisen luonteen. Hänen maalaustyylilleen on ominaista löyhä siveltimen käyttö, joka vangitsee hetken ohikiitävyyden ilman, että se kärsii selkeydestä. Camille Pissarron ja Paul Cézannen kaltaisten taiteilijoiden vaikutus näkyy selvästi hänen kuvakielessään, mutta Vignon kehitti kuitenkin oman lähestymistapansa, jolle on ominaista rakenteen ja tunnelman harmoninen tasapaino.

Taidehistorioitsijat arvostavat erityisesti Vignonin kykyä arvostaa epäspektaakkelimaista ja antaa arkipäiväisille asioille hiljaista suuruutta. Hänen teoksissaan ei ole niinkään kyse vallankumouksellisista eleistä kuin syvällisestä yhteydestä luontoon. Aikakaudella, jolloin impressionismi yhdistetään usein suuriin nimiin ja näyttäviin innovaatioihin, Vignon edustaa liikkeen erilaista, lähes meditatiivista puolta. Hänen maalauksensa kutsuvat katsojaa pysähtymään ja löytämään valon ja maiseman hienovaraisia sävyjä. Nykyään hänen teoksiaan arvostetaan suurissa museoissa ja kokoelmissa, ja hänen panoksensa impressionismin kehitykseen tunnustetaan yhä useammin. Vignon jätti jälkeensä teoksen, joka kiehtoo hiljaisella voimallaan ja runollisella syvyydellään ja lumoaa katsojat edelleen.