Liitupolut

Maaseudulla aamuisin ilma tuoksuu märältä ruoholta ja liidulta. Jokainen, joka on kerran kävellyt South Downsin rinteitä pitkin, tuntee tuon valkoisuuden, joka välähtää jokaisen askeleen alla siellä, missä maaperä halkeilee ja paljastaa alla olevan kalkkikiven. Eric Ravilious ei kuvannut tätä ilmiötä akvarellissaan Kreidepfade, vaan muunteli sen kuvioksi. ”Pattern” oli hänen oma terminsä, ja se osuu kohdalleen tarkemmin kuin mikään taidehistoriallinen luokittelu.

South Downsin kukkulat on jaoteltu koristeellisiin vyöhykkeisiin, työmenetelmä, joka juontaa juurensa hänen puupiirroksistaan sekä vuosistaan Paul Nashin ohjauksessa Royal Collegessa. Vihreän sävyt sijaitsevat vierekkäin kuin puupiirroksen pinnat, selkeästi rajattuja, lähes koristeellisia. Harvat paljaat puut seisovat niissä kuin neulat levitetyssä kankaassa. Ravilious oli graafinen suunnittelija, joka suunnitteli keramiikkaa Wedgwoodille, ja tämä ajattelu pintoina ja toistumina läpäisee myös hänen maisemamaalauksiaan. Se, mikä näyttää maalaukselta, on pohjimmiltaan soveltavaa taidetta, joka kokeilee luontoa.

Lintuperspektiivi on tietoinen tyylikeino, ei pelkkä katselukulma. Se muuttaa topografian koristeeksi. Entä itse valkoiset polut? Ravilious jättää vaaleat kohdat paperin valkoisiksi. Liitupolut loistavat värin puuttumisen ansiosta, kun taas ympärillä vihreät lasuurit peittävät paperin. Ehkä juuri tämä on tämän kuvan todellinen oivallus: South Downs ei ole koskematon luontoalue, vaan esihistoriallinen kulttuurimaisema, jota halkovat neoliittiset polut ja kukkula-linnoitukset. Se, mikä vaikuttaa ihmiseltä tyhjältä, on ihmisen jälkien palimpsesti. Vain etualalla olevat aidanpylväät antavat silmälle mittakaavan, johon se voi tarttua.