Kerran, kun kävelin Bruggen kapeilla kaduilla, huomasin, miten valo tanssi kosteilla mukulakivillä - valo oli erilainen kuin Pariisissa, lämpimämpi, tiheämpi, melkein samettinen. Belgiassa jopa sumulla näyttää olevan väri. Ehkä juuri tämä erityinen valo tekee belgialaisesta maalaustaiteesta niin erehtymättömän. Kun Ranska lumosi maailman impressionistisilla valon ja värien räjähdyksillään, belgialaiset taiteilijat pysyivät aina hieman pidättyväisempinä, hienovaraisempina mutta myös salaperäisempinä. Heidän teoksensa ovat kuin ikkunoita maailmaan, jossa arkipäiväinen on yhtäkkiä täynnä hiljaista taikaa.



Esimerkiksi Fernand Khnopffin kuuluisa maalaus "Tyttö ja lintu": tässä unelma ja todellisuus sulautuvat yhteen, ja malli katsoo meitä kuin tietäisi salaisuuden, jota emme koskaan täysin ymmärrä. Belgialaiset symbolistit, ennen kaikkea Khnopff ja James Ensor, loivat kuvia, jotka eivät vain halua tulla nähdyksi, vaan melkein tuntua. Ensor, joka luotasi ihmissielun syvyyksiä groteskien naamioidensa ja karnevaalikohtaustensa avulla, oli mestari visualisoimaan outoa tutussa. Hänen grafiikkansa ja piirroksensa ovat täynnä hienovaraista ironiaa ja purevaa yhteiskuntakritiikkiä - heijastusta belgialaisesta yhteiskunnasta, joka liikkuu jatkuvasti perinteen ja avantgarden välillä.



Belgialainen taide on kuitenkin muutakin kuin symboliikkaa ja naamiointia. Taiteelle on ominaista syvä rakkaus yksityiskohtiin, lähes vanhan mestarinomainen tarkkuus, joka ulottuu flaamilaisista primitiiveistä surrealisteihin. René Magritte, arkisten esineiden suuri taikuri, muutti öljyvärimaalauksissaan sateenvarjot, omenat ja hatut runollisiksi arvoituksiksi. Hänen teoksensa eivät ole pelkkiä unelmia, vaan ajattelun eväitä, jotka kutsuvat meidät katsomaan maailmaa eri silmin. Ja sitten on vielä valokuvaus: Belgia oli yksi ensimmäisistä maista, joka tunnusti valokuvataiteen itsenäiseksi ilmaisumuodoksi. Léonard Misonnen kaltaiset taiteilijat vangitsivat flaaminkielisen valon tunnelmallisiin kuviinsa ja muuttivat yksinkertaisimmankin kadun maalaukseksi.



Belgian erottaa naapurimaistaan hiljainen, joskus melankolinen runous, joka kaikuu jokaisessa siveltimenvedossa, etsauksessa ja akvarellissa. Belgialainen taide ei ole koskaan kovaäänistä eikä tungettelevaa - se kutsuu katsomaan tarkemmin, paneutumaan valon ja varjon, unen ja todellisuuden vuorovaikutukseen. Tälle matkalle lähtevät löytävät maailman, jossa näkymättömästä tulee näkyvää ja arkinen alkaa loistaa. Taiteen ystäville ja taidegrafiikan keräilijöille Belgia on aarrearkku täynnä yllätyksiä - maa, joka ei paljasta salaisuuksiaan ensi silmäyksellä, vaan paljastaa ne hienovaraisissa vivahteissa ja hiljaisissa sävyissä.