Cupid and Psyche lapsena, Ensimmäinen suudelma, 1890.

Kapea pystysuunta antaa molemmille lapsihahmoille paljon korkeutta ja tuskin lainkaan tilaa sivuille. Siksi heidän syleilynsä vaikuttaa sitäkin tiiviimmältä. Amor seisoo pilvellä ja kumartuu Psychen suuntaan; hänen suudelma osuu tämän poskeen. Psyche laskee silmäluomensa ja asettaa kätensä rinnan eteen, kun Amor syleilee häntä tiukasti. Hahmojen takana avautuu kaksi hyvin erilaista siipiparia: vasemmalla vaaleat höyhenet, oikealla suurempi perhossiipi, jossa on tumma silmämärkki. Kankaan syvä sininen tuo ainoan voimakkaan värisävyn muuten vaaleaan kohtaukseen. Pilvet ja tausta sulautuvat lähes toisiinsa, niin että lapset näyttävät pikemminkin leijuvan kuin istuvan. Vaaleat ihonsävyt ja pehmeät varjot hallitsevat kuvaa. Mikään ei ole kiireellistä, jopa suudelma on hillitty. Bouguereau maalasi tämän kohtauksen vuonna 1890. 1800-luvun akateemisen maalaustaiteen ranskalaisena edustajana hän tunnetaan tarkasta hahmojen piirtämisestä, idealisoiduista vartaloista ja pehmeistä siirtymistä. Hän ei käsittele myyttiä tässä dramaattisena rakkaustarinana, vaan tekee Amorista ja Psycheestä kaksi lasta. Ensimmäisestä suudelmasta tulee hetki, joka vaikuttaa lähes ujolta.

Tässä teoksessa korkea 58 × 97 cm tulee erittäin selvästi esiin. Satiinipintaisella Leonardo-kankaalla ihon hienot sävyt ja hämärtyvät pilvet näkyvät ilman jyrkkiä katkoja. Passepartoutia ei ole, eikä kuvan edessä ole lasia - kangas pysyy suoraan näkyvissä. Ulkopuolella Ava luo voimakkaan reunan. Kultakehys on tuntuvasti painava ja antaa kapealle kuvapinnalle vankan rajan. Edestä katsottuna kulta näyttää kirkkaalta ja yhtenäiseltä, mutta leveässä kehyksen syvennyksessä se muuttuu ruskehtaviksi varjoiksi. Hienot tummat pilkut ja lievät epäsäännöllisyydet poistavat pinnalta kaiken steriilin tasaisuuden; kapeilla reunoilla on jälleen kirkkaampaa keltaista kultaa. Kulmissa katseeni pysähtyy: siellä eri kultavyöhykkeet kohtaavat siististi. Pidän tästä kehyksestä siitä, että se ei vähättele kevyttä aihetta, vaan käsittelee sitä klassisena figuratiivisena kuvana. Kehys on tässä selvästi voimakkaampi kuin itse kohtaus - se on tietoinen valinta, ei satunnainen kehystys. Lopulta mielessä jää kuitenkin kiinni maalauksen epätavallinen ajatus: kaksi kuuluisaa rakastavaista hahmoa esiintyvät lapsina, ja myytti alkaa varovaisella suudelmalla poskelle.