Muotokuvaajan kohtalona on katsoa ihmisiä kasvoihin. Se, mikä näkyy kankaalla, on enemmän tai vähemmän samanlaista, eikä aina paljasta kuvaajan olemusta. Anton Graffin tarkkaavaiselle silmälle ja taiteelliselle lahjakkuudelle monet merkittävät aikalaiset kuitenkin uskoivat oikeutetusti heidän kuvansa.
Winterthurissa, Sveitsissä, tinanvalajan poikana syntynyt lahjakas poika oli tarkoitettu käsityöläiseksi, mutta vain vähän taiteelliseksi ammatiksi. Johann Ulrich Schellenbergin paikallisessa piirustuskoulussa hän pystyi kuitenkin kehittämään taitojaan ennen kuin hän muutti Augsburgiin vuonna 1756 kaivertajaksi Johann Jakob Haid. Vuotta myöhemmin hän liittyi muotokuva- ja hovimaalari Leonhard Schneiderin palvelukseen. Muotokuvien kopiointi, joka oli tuohon aikaan yleistä, johti hänet toteuttamaan Fredrik Suuren kuvauksia. Vuonna 1759 hän jätti Schneiderin työpajan ja kääntyi jälleen Johann Jakob Haidin puoleen. Valistuksen henki saavutti hänet viimeistään sveitsiläisten teologien ja filosofien Johann Georg Sulzerin ja Johann Kaspar Lavaterin vierailun yhteydessä, jonka mukana oli taidemaalari Johann Heinrich Füssli vuonna 1764. Kohtaaminen näyttää vaikuttaneen häneen merkittävästi. Tunnettu muotokuvataiteilija nimitettiin Saksin vaalipiirin hovimaalariksi vuonna 1766, ja samana vuonna hänet nimitettiin Dresdenin taideakatemiaan. Siitä lähtien hänen luomispaikkansa oli Dresden, josta hän poistui vain satunnaisesti.
Monet taidemaalarin tunnetut muotokuvat valaisevat ajan henkilöiden ja asenteiden merkitystä. Friedrich Suurta ja Friedrich Vilhelm II:ta koskevien näkemysten lisäksi taiteilija pani kaikenlaisia tärkeitä julkisuuden henkilöitä kankaalle tai piirustuspaperille. Heidän joukossaan on myös älymystön jättiläisiä ja kirjallisuuden henkilöitä, kuten Lessing, Herder ja Schiller. Toisin kuin edeltävinä barokin ja varhaisen rokokoon aikakausina, hän kuvasi sekä aateliston että porvariston edustajia. Valistuksen henki heijastuu kuvattujen henkilöiden nimissä ja hahmoissa, mutta myös taiteilijan selkeässä maalauksellisessa ilmaisussa. Kuvissa näkyy tarkasti vaatteiden yksityiskohtia ja joskus asusteita statuksen symboleina. Kasvojen ilme ei kuitenkaan ole jäykkä, muotokuvat eivät ole persoonattomia. Ne johtavat aina arvailemaan yksilön luonnetta. Useimmat kuvat ovat värimaailmaltaan melko hillittyjä. Kehon liike tai tietty ilme, joka on usein yllättävän tunteikas edustavaan muotokuvaan nähden, saa heidät kuitenkin näyttämään liikuttuneilta ja eloisilta. Vaikka kuvatut henkilöt ovat tilallisuudessa, jota ei ole tarkemmin määritelty, monipuolinen taiteilija kääntyi myöhemmin joissakin teoksissaan juuri tähän näkökulmaan. Noin vuoden 1800 tienoilla eräissä Dresdenin alueen maisemamaalauksissa näkyy aivan toisenlainen ilmaisu: niissä on havaittavissa taipumusta romantiikkaan. Temaattisesti ne eivät ole kaukana motiiveista ARTISTREPLEPLACE2 ja ARTISTREPLEPLACE3 ja tarjosi heille taiteellisen suuntautumisen. Maalaustaiteellisesti on kuitenkin havaittavissa ensimmäiset merkit impressionistisesta esitystavasta.
Muotokuvaajan kohtalona on katsoa ihmisiä kasvoihin. Se, mikä näkyy kankaalla, on enemmän tai vähemmän samanlaista, eikä aina paljasta kuvaajan olemusta. Anton Graffin tarkkaavaiselle silmälle ja taiteelliselle lahjakkuudelle monet merkittävät aikalaiset kuitenkin uskoivat oikeutetusti heidän kuvansa.
Winterthurissa, Sveitsissä, tinanvalajan poikana syntynyt lahjakas poika oli tarkoitettu käsityöläiseksi, mutta vain vähän taiteelliseksi ammatiksi. Johann Ulrich Schellenbergin paikallisessa piirustuskoulussa hän pystyi kuitenkin kehittämään taitojaan ennen kuin hän muutti Augsburgiin vuonna 1756 kaivertajaksi Johann Jakob Haid. Vuotta myöhemmin hän liittyi muotokuva- ja hovimaalari Leonhard Schneiderin palvelukseen. Muotokuvien kopiointi, joka oli tuohon aikaan yleistä, johti hänet toteuttamaan Fredrik Suuren kuvauksia. Vuonna 1759 hän jätti Schneiderin työpajan ja kääntyi jälleen Johann Jakob Haidin puoleen. Valistuksen henki saavutti hänet viimeistään sveitsiläisten teologien ja filosofien Johann Georg Sulzerin ja Johann Kaspar Lavaterin vierailun yhteydessä, jonka mukana oli taidemaalari Johann Heinrich Füssli vuonna 1764. Kohtaaminen näyttää vaikuttaneen häneen merkittävästi. Tunnettu muotokuvataiteilija nimitettiin Saksin vaalipiirin hovimaalariksi vuonna 1766, ja samana vuonna hänet nimitettiin Dresdenin taideakatemiaan. Siitä lähtien hänen luomispaikkansa oli Dresden, josta hän poistui vain satunnaisesti.
Monet taidemaalarin tunnetut muotokuvat valaisevat ajan henkilöiden ja asenteiden merkitystä. Friedrich Suurta ja Friedrich Vilhelm II:ta koskevien näkemysten lisäksi taiteilija pani kaikenlaisia tärkeitä julkisuuden henkilöitä kankaalle tai piirustuspaperille. Heidän joukossaan on myös älymystön jättiläisiä ja kirjallisuuden henkilöitä, kuten Lessing, Herder ja Schiller. Toisin kuin edeltävinä barokin ja varhaisen rokokoon aikakausina, hän kuvasi sekä aateliston että porvariston edustajia. Valistuksen henki heijastuu kuvattujen henkilöiden nimissä ja hahmoissa, mutta myös taiteilijan selkeässä maalauksellisessa ilmaisussa. Kuvissa näkyy tarkasti vaatteiden yksityiskohtia ja joskus asusteita statuksen symboleina. Kasvojen ilme ei kuitenkaan ole jäykkä, muotokuvat eivät ole persoonattomia. Ne johtavat aina arvailemaan yksilön luonnetta. Useimmat kuvat ovat värimaailmaltaan melko hillittyjä. Kehon liike tai tietty ilme, joka on usein yllättävän tunteikas edustavaan muotokuvaan nähden, saa heidät kuitenkin näyttämään liikuttuneilta ja eloisilta. Vaikka kuvatut henkilöt ovat tilallisuudessa, jota ei ole tarkemmin määritelty, monipuolinen taiteilija kääntyi myöhemmin joissakin teoksissaan juuri tähän näkökulmaan. Noin vuoden 1800 tienoilla eräissä Dresdenin alueen maisemamaalauksissa näkyy aivan toisenlainen ilmaisu: niissä on havaittavissa taipumusta romantiikkaan. Temaattisesti ne eivät ole kaukana motiiveista ARTISTREPLEPLACE2 ja ARTISTREPLEPLACE3 ja tarjosi heille taiteellisen suuntautumisen. Maalaustaiteellisesti on kuitenkin havaittavissa ensimmäiset merkit impressionistisesta esitystavasta.
Sivu 1 / 1