Hollantilainen taiteilija George Hendrik Breitner oli epäilemättä nero, mikä näkyy hänen maalauksissaan ilmenevässä myöhäisimpressionismissa, mutta ihmisenä hän oli melko vaikea aikalainen. On vähän tiedossa, että hän, joka eli vuosina 1857-1923, oli Vincent van Gogh:n ystävä vuodesta 1882 lähtien. Breitner opiskeli rotterdamilaisen genremaalarin Christoffel Neurdenbergin johdolla Haagin kuninkaallisessa taideakatemiassa jätettyään koulun kesken ja otettuaan yksityistunteja. Täällä hän tutustui myös Haagin koulukunnan edustajiin, joka oli tuon ajan taiteilijayhdistys. Yksityinen yhteys näihin taiteilijoihin, erityisesti Jacob Maris:een, kiehtoi häntä enemmän kuin akateeminen koulutus. Autodidaktisesti hän muodosti oman tyylinsä.
Breitner oli usein läsnä Haagin valtion ratsastuskoulussa, jossa hän maalasi hevosaiheisia opintoja. Kun hän laajensi repertuaariaan tältä osin, hän teki itselleen nimeä tällä omalla tyylillään. Tätä kautta hän sai myös toimeksiantoja, esimerkiksi taidemaalari Willem Mesdag:lta, meri- ja genremaalarilta, joka voidaan myös lukea Haagin koulukuntaan. Niinpä hän maalasi myös tunnetun 1,40 x 3,40 metrin suurikokoisen ratsuväkikuvan Scheveningenin rannalla. Van Goghin kanssa häntä yhdisti myös yhteinen hanke, jossa he valitsivat yhdessä Haagin työläiset ja kotiapulaiset aiheikseen.
Breitner ei välttämättä ollut kiinnostunut "kirkkaasta", säteilevästä impressionismista, mutta hänen tyylistään tuli esittävämpi ja, kuten hän sanoi itsestään, "aidompi". Tämä johti osittain taukoihin, jolloin kuvista tuli synkempiä ja tinkimättömämpiä. Amsterdamin usein maalatut katukuvat eivät myöskään kiinnostaneet häntä kaupungin kauniista puolista. Häntä veti puoleensa kaupungin köyhemmät kaupunginosat, joissa hänen mielestään tapahtui todellista elämää. Näin ollen kuvia satamatyöläisistä, käsityöläisistä ja kotiäideistä löytyy todennäköisemmin kuin tyylikkäästi pukeutuneita kaupunkilaisia. Jopa hänen tunnetuin maalauksensa "Singelbrücke bei der Paleisstraat in Amsterdam" esittää melko synkkää talvikuvitusta kanaalisillalla. Ihmiset on maalattu nopeilla siveltimenvedoilla, ja he ovat useimmiten myös tummanpuhuvia. Syntyy vaikutelma, että ihmiset liikkuvat kuvassa melkeinpä hätäisesti. Tässä teoksessa näkyy Breitnerin siirtyminen ekspressionismiin eikä niinkään hänen alkuvaiheen kevyt tyylinsä varhaisissa opintokuvissa, joka oli vielä impressionismin vaikutuksen alainen. Vuoden 1898 jälkeisinä vuosina Breitner löysi alkavasta mustavalkoisesta valokuvauksesta erinomaisen välineen, jonka avulla hän pystyi tallentamaan liikettä ja valoa koskevat tutkimuksensa valokuviin ja toteuttamaan ne sitten maalauksissaan. Hänen valokuvansa ovat nykyään erittäin haluttuja, ja ne löydettiin uudelleen vasta vuonna 1962.
Hollantilainen taiteilija George Hendrik Breitner oli epäilemättä nero, mikä näkyy hänen maalauksissaan ilmenevässä myöhäisimpressionismissa, mutta ihmisenä hän oli melko vaikea aikalainen. On vähän tiedossa, että hän, joka eli vuosina 1857-1923, oli Vincent van Gogh:n ystävä vuodesta 1882 lähtien. Breitner opiskeli rotterdamilaisen genremaalarin Christoffel Neurdenbergin johdolla Haagin kuninkaallisessa taideakatemiassa jätettyään koulun kesken ja otettuaan yksityistunteja. Täällä hän tutustui myös Haagin koulukunnan edustajiin, joka oli tuon ajan taiteilijayhdistys. Yksityinen yhteys näihin taiteilijoihin, erityisesti Jacob Maris:een, kiehtoi häntä enemmän kuin akateeminen koulutus. Autodidaktisesti hän muodosti oman tyylinsä.
Breitner oli usein läsnä Haagin valtion ratsastuskoulussa, jossa hän maalasi hevosaiheisia opintoja. Kun hän laajensi repertuaariaan tältä osin, hän teki itselleen nimeä tällä omalla tyylillään. Tätä kautta hän sai myös toimeksiantoja, esimerkiksi taidemaalari Willem Mesdag:lta, meri- ja genremaalarilta, joka voidaan myös lukea Haagin koulukuntaan. Niinpä hän maalasi myös tunnetun 1,40 x 3,40 metrin suurikokoisen ratsuväkikuvan Scheveningenin rannalla. Van Goghin kanssa häntä yhdisti myös yhteinen hanke, jossa he valitsivat yhdessä Haagin työläiset ja kotiapulaiset aiheikseen.
Breitner ei välttämättä ollut kiinnostunut "kirkkaasta", säteilevästä impressionismista, mutta hänen tyylistään tuli esittävämpi ja, kuten hän sanoi itsestään, "aidompi". Tämä johti osittain taukoihin, jolloin kuvista tuli synkempiä ja tinkimättömämpiä. Amsterdamin usein maalatut katukuvat eivät myöskään kiinnostaneet häntä kaupungin kauniista puolista. Häntä veti puoleensa kaupungin köyhemmät kaupunginosat, joissa hänen mielestään tapahtui todellista elämää. Näin ollen kuvia satamatyöläisistä, käsityöläisistä ja kotiäideistä löytyy todennäköisemmin kuin tyylikkäästi pukeutuneita kaupunkilaisia. Jopa hänen tunnetuin maalauksensa "Singelbrücke bei der Paleisstraat in Amsterdam" esittää melko synkkää talvikuvitusta kanaalisillalla. Ihmiset on maalattu nopeilla siveltimenvedoilla, ja he ovat useimmiten myös tummanpuhuvia. Syntyy vaikutelma, että ihmiset liikkuvat kuvassa melkeinpä hätäisesti. Tässä teoksessa näkyy Breitnerin siirtyminen ekspressionismiin eikä niinkään hänen alkuvaiheen kevyt tyylinsä varhaisissa opintokuvissa, joka oli vielä impressionismin vaikutuksen alainen. Vuoden 1898 jälkeisinä vuosina Breitner löysi alkavasta mustavalkoisesta valokuvauksesta erinomaisen välineen, jonka avulla hän pystyi tallentamaan liikettä ja valoa koskevat tutkimuksensa valokuviin ja toteuttamaan ne sitten maalauksissaan. Hänen valokuvansa ovat nykyään erittäin haluttuja, ja ne löydettiin uudelleen vasta vuonna 1962.
Sivu 1 / 3