James Duffield Harding oli yksi aikansa tunnetuimmista brittiläisistä maisemamaalareista. Hänen todellinen lahjakkuutensa oli kuitenkin litografiassa ja piirustusoppaiden laatimisessa. Piirustajamestarin poikana tämä lahjakkuus oli hänelle synnynnäinen. Hänen kohtalonsa oli kuitenkin opettaminen ja keksiminen. Hänen värillisen paperin ja peittävän maalin käyttö vaikutti moniin aikansa maalareihin. Jo 13-vuotiaana hänellä oli kaksi piirustustaan esillä Royal Academyssa. Tämä oli tuohon aikaan erittäin suuri kunnia. Oltuaan vuoden oppisopimuskoulutuksessa kaivertaja Charles Pyen luona hän päätti pysyä akvarellimaalauksen parissa. Hän sai 18-vuotiaana taideyhdistyksen hopeamitalin työstään. Sen jälkeen hän osallistui akvarellimaalareiden yhdistyksen näyttelyihin.
Duffield Hardingin taito oli keksiä, jopa itseään. Hän keksi itsensä aina uudelleen. Niinpä hän siirtyi öljyvärimaalaukseen ja osallistui jälleen Royal Academyn näyttelyihin. Hän oli erityisen vakuuttava opettajana. Duffield Harding oli yksi aikansa suosituimmista opettajista. Duffield Harding kehitti omaa opetusmateriaalia oppilailleen. Hänen maalausoppaat ovat nykyään haluttuja huutokauppakohteita. Kun litografia tuli suosituksi Britanniassa, hän oli ensimmäisten joukossa, jotka käyttivät sitä. Tämä tekniikka kiehtoi häntä, ja hän kehitti sitä edelleen ja saavutti sillä suuria menestyksiä. Hän käytti sitä pääasiassa puiden painamiseen kahden kiven väliin. Hänen viidenkymmenen levyn sarjansa, jossa hän käytti tätä menetelmää, julkaistiin vuonna 1836 suurella menestyksellä. Hän käytti kynän sijasta sivellintä ja keksi näin oman litografiansa, jota hän kutsui "litotintaksi". Winsor ja Newton julkaisivat useita hänen keksintöjään käsitteleviä artikkeleita. Duffield Hardingin oppimateriaali oli suosittua paitsi harrastajien myös ammattimaalareiden keskuudessa. Winsor and Newton myi jopa kyniä Duffield Hardingin nimellä. Winsorin käsikirjoista tuli maailmankuuluja, sillä niissä selitetään elävästi ja yksityiskohtaisesti, miten liidulla tai lyijykynällä piirretään. Hänen piirtomalleistaan ja niiden käytöstä tuli piirtämisen opetusmateriaalin perikuva. Lisäksi hän oli loistava liikemies.
Duffield Hardings oli keksintöjen mestari ja yksi aikansa parhaista opettajista. Hänen menestyksensä perustui siihen, että hän kääntyi aina uusien alojen puoleen ja oli avoin uusille ideoille. Hän antoi mielellään tietonsa eteenpäin. Yksi hänen vahvuuksistaan oli se, että hän pyrki aina parantamaan työtään. Vaikka hän yritti kerta toisensa jälkeen päästä Kuninkaalliseen Akatemiaan ja piti näyttelyitä, hän ei koskaan onnistunut. Yksi hänen erityisistä lahjoistaan oli tunnistaa, milloin oli aika "siirtyä eteenpäin". Jonkin ajan kuluttua hän luopui tästä pyrkimyksestä ja liittyi jälleen akvarellimaalareiden yhdistyksen jäseneksi. Hän on tyypillinen esimerkki siitä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
James Duffield Harding oli yksi aikansa tunnetuimmista brittiläisistä maisemamaalareista. Hänen todellinen lahjakkuutensa oli kuitenkin litografiassa ja piirustusoppaiden laatimisessa. Piirustajamestarin poikana tämä lahjakkuus oli hänelle synnynnäinen. Hänen kohtalonsa oli kuitenkin opettaminen ja keksiminen. Hänen värillisen paperin ja peittävän maalin käyttö vaikutti moniin aikansa maalareihin. Jo 13-vuotiaana hänellä oli kaksi piirustustaan esillä Royal Academyssa. Tämä oli tuohon aikaan erittäin suuri kunnia. Oltuaan vuoden oppisopimuskoulutuksessa kaivertaja Charles Pyen luona hän päätti pysyä akvarellimaalauksen parissa. Hän sai 18-vuotiaana taideyhdistyksen hopeamitalin työstään. Sen jälkeen hän osallistui akvarellimaalareiden yhdistyksen näyttelyihin.
Duffield Hardingin taito oli keksiä, jopa itseään. Hän keksi itsensä aina uudelleen. Niinpä hän siirtyi öljyvärimaalaukseen ja osallistui jälleen Royal Academyn näyttelyihin. Hän oli erityisen vakuuttava opettajana. Duffield Harding oli yksi aikansa suosituimmista opettajista. Duffield Harding kehitti omaa opetusmateriaalia oppilailleen. Hänen maalausoppaat ovat nykyään haluttuja huutokauppakohteita. Kun litografia tuli suosituksi Britanniassa, hän oli ensimmäisten joukossa, jotka käyttivät sitä. Tämä tekniikka kiehtoi häntä, ja hän kehitti sitä edelleen ja saavutti sillä suuria menestyksiä. Hän käytti sitä pääasiassa puiden painamiseen kahden kiven väliin. Hänen viidenkymmenen levyn sarjansa, jossa hän käytti tätä menetelmää, julkaistiin vuonna 1836 suurella menestyksellä. Hän käytti kynän sijasta sivellintä ja keksi näin oman litografiansa, jota hän kutsui "litotintaksi". Winsor ja Newton julkaisivat useita hänen keksintöjään käsitteleviä artikkeleita. Duffield Hardingin oppimateriaali oli suosittua paitsi harrastajien myös ammattimaalareiden keskuudessa. Winsor and Newton myi jopa kyniä Duffield Hardingin nimellä. Winsorin käsikirjoista tuli maailmankuuluja, sillä niissä selitetään elävästi ja yksityiskohtaisesti, miten liidulla tai lyijykynällä piirretään. Hänen piirtomalleistaan ja niiden käytöstä tuli piirtämisen opetusmateriaalin perikuva. Lisäksi hän oli loistava liikemies.
Duffield Hardings oli keksintöjen mestari ja yksi aikansa parhaista opettajista. Hänen menestyksensä perustui siihen, että hän kääntyi aina uusien alojen puoleen ja oli avoin uusille ideoille. Hän antoi mielellään tietonsa eteenpäin. Yksi hänen vahvuuksistaan oli se, että hän pyrki aina parantamaan työtään. Vaikka hän yritti kerta toisensa jälkeen päästä Kuninkaalliseen Akatemiaan ja piti näyttelyitä, hän ei koskaan onnistunut. Yksi hänen erityisistä lahjoistaan oli tunnistaa, milloin oli aika "siirtyä eteenpäin". Jonkin ajan kuluttua hän luopui tästä pyrkimyksestä ja liittyi jälleen akvarellimaalareiden yhdistyksen jäseneksi. Hän on tyypillinen esimerkki siitä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
Sivu 1 / 3